Cerber ei luovu paikastaan No. 1 lunnasohjelmana maailmassa

On aivan pakko myöntää, että 2016 on ollut lunnasohjelmien vuosi , mutta se ole erityisen menestyksekästä aikaa yhdelle loiselle — Cerber virukselle. Cerber viruksen yleisyyys on kasvanut tasaisesti, ja tämä haittaohjelma on onnistunut päihittämään useita tehokkaita kilpailijoita, kuten Locky ja Osiris . Tämän huipulle nousun aikana, virukselle on tehty parannuksia ja muokkauksia, ilman niitä se olisi päässyt näin pitkälle. Tällä hetkellä löytyy noin 10 erilaista versiota tästä viruksesta ja useimmat niistä leviävät roskaposteilla ja tekaistuilla ohjelmien päivityksillä . Mitään näistä versioista ei ole vielä purettu ja tämä todistaa sen, että hakkerit tämän projektin parissa ovat kokeneita. Verkkoasiantuntijat eivät valitettavasti näe laskua Cerberin aktiviteetissa tänäkään vuonna, joten hakkerit vain jatkavat laittomien voittojen keräämistä pahaa aavistamattomilta uhreilta.

Cerber on aina ollut tuhoisa ja vaarallinen uhka. Viimeisimmät muokkaukset ovat kuitenkin tuoneet sen aivan uudelle tasolle. Nyt kuka tahansa voi ottaa osaa sen levitykseen, sillä sen kirjoittajat ovat julkaisseet niin kutsutun Lunnasohjelma-palveluna kampanjan ja ovat sallineet uusien hakkerien käyttää ohjelman lähdekoodia muokatessaan heidän omia versioita Cerber lunnasohjelmasta. Lunnasohjelman rakentajaa promotoidaan nimettömässä TOR verkossa ja se voidaan hankkia huutokaupassa tai maksamalla hakkereille suoraan. Tämä työkalu on myös täysin kustomoitava, joten käyttäjät voivat valita millaisia tiedostoja he haluavat salata, lunnaiden määrän ja viruksen levitystavan. On mahdotonta tietää kuinka monta tällaista viruksen versiota kiertää verkkoa tällä hetkellä, mutta me voimme kuvitella, että tämä määrä kasvaa jatkuvasti.

RaaS kampanjaan lisäten, Cerberin leviäminen on myös lisääntynyt RIG exploit kitin avulla jota lunnasohjelman luojat ovat ottaneet käyttöön haittaohjelman levityksessä. Tekniikka antaa viruksen löytää ja kohdistaa määrättyjä ohjelmiston haavoittuvaisuuksia ja käyttää niitä viruksen asennukseen tietokoneelle. Siksi, täysin poikkeuksetta, päivittämättömät ohjelmat voivat houkutella tämän haittaohjelman henkilökohtaisille tietokoneille ja yrityksen verkkoihin. Cerber on todella leimattu lunnasohjelmaksi numero yksi syystä. Me emme voi ohittaa tosiasiaa, että se voi saastuttaa myös hyvin hoidetut tietokoneet. Me voimme kuitenkin välttää tiedostojen menetyksen luomalla varmuuskopiot tiedostoistamme. Jos sinulla ei siis ole vielä varmuuskopioita, niin älä odota vaan aloita heti!

Kirjoittajasta
Alice Woods
Alice Woods

Haluaa opettaa käyttäjiä estämään viruksia...

Ota yhteyttä Alice Woods
Tietoa yrityksestä Esolutions

Lue muilla kielillä
Tiedostot
Ohjelmat
Vertaa